Teksti kirjoitettu alunperin 6.8.2011
Eilen kävin Helsingissä Linnanmäen Peacock-teatterissa katsomassa keväällä Nelosella esitetyn Stage-formaatin kautta syntyneen musikaalin "Silmistä pois". Musikaalin oli ohjannut Marco Bjurström ja käsikirjoittanut Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaat. Musiikista vastasi Antti Vauramo.
Musikaali oli upea ja menevä esitys. Vaikka tarinasta ja hahmoista olikin saanut jo esimakua keväällä itse sarjaa katsoessa niin kokonainen ja valmis tarina yllätti silti. Uusia kohtauksia oli kehitelty ja uusia kappaleita oli löydetty. Oli ihailtavaa katsoa, miten omat ikätoverit osaavat tehdä näin hienoa näyttämötaidetta. Tämä oli jotain sellaista, mitä ei ole ennen nähty. Juoni ei ehkä ollut kaikista omaperäisin ja sisälsi joitain kliseitä, mutta hyvä esiintyminen jätti tämän seikan unholaan. Hieman pettynyt olin siitä ettei koulun oppilaista ollut ketään mukana hoitamassa musiikkia tai valotekniikkaa. Se olisi vahvistanut tosiasiaa, että musikaali oli nuorten oma tekemä.
Musiikki ja kappalevalinnat olivat onnistuneita. Muutaman klassikkomusikaalisävellyksen, kuten Summer Nightsin tai Savagesin mukaanottaminen uudelleensanoitettuina toimi loistavasti ja niitä oli mukava kuunnella. Parhaimpana musikkikohtauksena voisi pitää PMMP:n kappaletta "Kovemmat kädet". Sen yhteensopivuus tarinaan ja lavakoreografiaan oli säkenöivän upeaa. Myös Antti Vauramo ja muu orkesteri ansaitsevat suuret taputukset tämän musikaalin mahdolliseksi tekemisestä.
Peter Pihlströmin koreografia oli mahtava ja se, kuinka nuoret sen esittivät oli ihailtavaa. Voidaan sanoa että TYK:stä löytyy todella lahjakkaita tanssijoita. Kaikki liikkuivat samassa tahdissa eikä virheitä esiintynyt juuri ollenkaan. Myös pojat olivat niin täysillä mukana että minä nostan heille hattua.
Lavastus ei eronnut kevään ohjelman rakennelmasta hirveästi. Samanlainen metallirakennelma, jota oli ehkä höystetty pienillä yksityiskohdilla liittyen tarinaan. Mutta koko rakennelmaa osattiin käyttää hienosti hyödyksi eikä siinä ollut yhtään turhaa elementtiä. Muutamat videotaulut sivuilla ja ylhäällä keskellä olivat tärkeänä tunnelmanluojana lukuisilla eri animaatioillaan. Myös Jaakko Peltomäki Oy:n hoitama valotekniikan osuus oli merkittävä.
Roolisuoritukset olivat kokonaisuudessan onnistuneita ja ihailtavia. Muutamia haittapuolia kuitenkin esiintyi. Vilma Koskipään roolityö rehtori Marjukka Hildenberginä oli joissain kohtia melko teennäistä eikä täysin uskottavaa. Hänen tarkoituksensa näytellä itseään huomattavasti vanhempaa kärttyistä naishenkilöä oli sinänsä hyvin tehty mutta ei mennyt silti täysin nappiin. Eräs toinen harmittava asia oli Eemeli Sutelaisen ja Suvi Kliimolan laulu. Joissain kohtia heidän äänialansa ei oikein riittänyt kappaleisiin, jotka heille oli valittu. Tämä häiritsi hieman. Ihailtavaa oli kuitenkin Eemu Korpelan roolityö Tuukkana. Hän osasi pistää yleisön aina nauramaan hauskalla artikulaatiollaan ja eleillään. Mutta upeinta oli Sonja Pajunojan esittämän Kiiran monologi: se tunnelma, kun pieni viaton tyttö kävelee pitkin katsomoa yhden spottivalon loisteessa kertoen surullista menneisyyttään; se oli jotain niin kaunista.
Loppujen lopuksi esitys oli kokonaisuudessaan onnistunut ja mahtava teos. Ottaen huomioon esiintyjien nuoren iän, esitys oli suorastaan fantastisen upea. Kyllä tamperelaiset osaavat selvästi hommansa. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille hyvän teatterin ja musiikin ystäville. Toivon todella että formaatti jatkuisi tulevaisuudessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti