Teksti kirjoitettu alunperin 25.9.2011
Eilen kävin katsomassa uuden suomalaisen komedian, Likaisen pommin. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Elias Koskimies ja sen on tuottanut Jarkko Hentula.
Elokuva oli henkeäsalpaavan mahtava teos. Jo ensimmäisestä kuvasta saattoi päätellä että tämä ei ole mitä tahansa massaa. Kun sitä seurasi eteenpäin, silmät aukenivat yhä enemmän ammolleen ihastuksesta. Kun lopputekstit vierivät, nekin nerokkaasti toteutettu musiikkivideon muodossa, olin melkein räjähtämässä kyyneliin. Tämä kauniimpaa elokuvaa ei ole Suomessa ennen tehty. Sen abstraktisuus, outous ja mielikuvituksellisuus olivat jotain sellaista, mitä on pakko ihailla. Sekavuudestaan huolimatta elokuvassa oli kuitenkin juoni, jonka päälle oli kasattu useita mielenkiintoisia asioita, joiden kaikkien funktiota ei vieläkään tajua. Sille saattoi nauraa ja sitä oli myös ihana katsoa.
Elokuvan lavastus oli jotain niin mielenkiintoista. Tavalliselta päälle päin vaikuttavia miljöitä, täytettynä mitä ihmeelisimmillä elementeillä, joista mainittakoon moneen otteesseen nähty liikkuva työpöytä. Se ihmetytti mutta samalla ihastutti. Kaikkien lavastusten kuvainnollista funktiota ei vieläkään osaa tulkita mutta se ei katselunautintoa haitannut. Lavastajat Vilja Kartamo, Okku Rahikainen ja Tytti Tiri onnistuivat luomaan tämän upean abstraktin todellisuuden, joka päihittää jopa Veijarit-elokuvan.
Näyttelijöiden roolityö oli ihailtavaa ja taidokasta. Heidän paneutuminen tuohon outoon ja sekavaan maailmaan teki suuren vaikutuksen. Malla Malmivaaran rooli Mirccuna oli upeaa ja hupaisaa katsottavaa. Hän omaksui täydellisesti tuon lievästi sanottuna "hieman aran tytön" roolin. Toinen mielenpainuva suoritus oli Iida Lampelan roolityö hemmoteltuna teinilaulajana, PD:nä. Hänen hahmoonsa oli selvästi kiteytetty kaikki nykynuorten kielenkäyttö, käyttäytyminen ja asenteet upeaksi kokonaisuudeksi. Hänen hahmolleen saattoi sekä nauraa että järkyttyä. Repliikit, jotka kuulostivat välillä täysin järjettömiltä, kuulostivat näyttelijöiden suussa hieman järjellisiltä. Tästä iso käsi heille.
Lyhyesti sanottuna elokuva oli paras ja kaunein kotimainen nykytaideteos, jonka olen nähnyt. Kunnioitan Elias Koskimiestä siitä että hän uskalsi tuoda nykyteatterin elementtejä nyt elokuvamaailmaan. Tällaisia elokuvia pitäisi tehdä enemmän ja toivonkin että muut ohjaajat ottavat tästä oppia. Suosittelen ehdottomasti kaikille hyvän komedian ja abstraktin taiteen ystäville, ette tule pettymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti