Teksti kirjoitettu alunperin 10.6.2011
Kävin sunnuntaina Jokioisten Ideateatterissa katsomassa farssin "Lukkosulaa ja Lumpeenkukkia". Näytelmän on kirjoittanut Heli Laaksonen ja sen ohjasivat Jaakko Loukkola sekä Jyrki Kanerva.
Näytelmä oli varsin mielenkiintoinen. Näytelmän teksti oli kirjoitettu lounaismurteella. Tästä syystä koko näytelmän ajan tuli samanlainen tunne kuin olisi katsonut ulkomaankielistä esitystä. Tämä tosin riippuu missä päin Suomea asuu. Murteella leikittelyä näytelmästä löytyikin melko paljon, mikä tehosti näytelmän komiikkaa ja teki siitä toimivan farssin. Näytelmän nimen merkitys ei käy heti ilmi katsojalle vaan pitää jaksaa odottaa toiseen puoliaikaan. Ihailtavin saavutus oli kohtaus, jossa lavalle heiteltiin sanomalehtiä samalla, kun näyttelijät heittelivät niitä takaisin lavan taakse. Sen päälle vielä oikealla ajoituksella tuleva mikrofonipuhe, kohtaus oli organisoitu hyvin.
Toisen puoliajan alussa näyttelijän ollessa hiljaa lavalla sermien takaa kuului epämääräistä mölinää, joka ei tuntunut kuuluvan näytelmään. Se häiritsi. Kun näytös pidetään ladossa, niin äänieristys "bäkkäriltä" lavalle on vielä huonompi. Tämä olisi kannattanut ottaa huomioon.
Lavastuksellisesti näytelmä oli farssille tunnusomaisesti melko yksinkertainen, mutta hyvin suunniteltu. Vanhanajan tyyliset tiilistä ja laudoista kasatut hyllyt veivät joko takaisin historiaan tai johonkin perämetsän kyläkauppaan. Kaiken irtaimiston asettelu hyllyille on ollut kova työ ja siitä hatunnosto työryhmälle. Ja se sanomalehtien määrä – huikeaa.
Äänitekniikaltaan näytelmä oli melko vaisu, mutta se ei haitannut. Juoni ei tarvinnut tuekseen hirveää määrää musiikkia ja ääniä. Valotekniikkassa ei ollut häikäisevää lasershow' ta, mutta sitäkään ei farssissa tarvittu. Näyttelijöiden monologeissa himmenetty tausta ja viistosta kohdistetut violetit spotit tekivät aina jokaisesta yksittäisestä monologista maailman onnettomimman ihmisen puheenvuoron. Tehokeino oli vaikuttava.
Lyhyesti sanottuna esitys oli hyvä ja onnistunut farssi. Odotukset tosin olivat hieman korkeat, kun vertasi Ideateatterin viime vuoden esitykseen (Key for Two), mutta ei näytelmä silti pettymys ollut. Omassa luokassaan hieno ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti