Viime keväänä Lumon lukio osallistui Stage-koulumusikaalikilpailuun musikaalillaan "Syntisen tavallinen tyttö". Koulu valitettavasti tippui kisasta kolmantena. Nyt oppilaat olivat kuitenkin tehneet musikaalin valmiiksi nimellä "Syntipeli" ja se sai viisi esitystä Lumosalissa. Päätin siis mennä katsomaan sen. Näytelmän oli ohjannut koulun ilmaisutaidon opettaja Pinja Hahtola ja sen olivat käsikirjoittaneet Anni Juusela, Linda Tuomenvirta, Iida Halttunen, Veera Nivalainen, Elisa Pöyhönen, Eea Leskinen, Milla Kamppi, Emma Söderolm sekä Mikael Kivimäki.
Musikaali oli fantastisen upea kokonaisuus ja todistus siitä että kyllä me nuoret osaamme aika paljon. Tarina oli todella erilainen ja uusi kertomus kuolemansynneistä. Se oli jotain sellaista, mitä ei ole ennen nähty. Verrattuna muihin Stagessa mukana olleisiin kouluihin, Lumolla oli kaikista omaperäisin juoni. Se ei myöskään ollut liian ennalta arvattava: loppu oli sellainen, jota en olisi osannut odottaa. Tarinaan oli ujutettu muutamia todella hyvin toimivia dialogeja, kuten esimerkiksi Korhosen perheen keittiödialogi. Se oli nerokkaalla tavalla huumoria täynnä oleva kohtaus.
Näyttelijöiden roolityö oli hienoa katseltavaa. Kuolmeansynnit olivat omaksuneet roolinsa taidokkaasti, pissikset lollittelivat nerokkaasti ja myös sivuosien näyttelijät olivat täysillä mukana. Erityisesti mieleeni jäi Mikael Kivimäen rooli kuolemansyntien johtajana Bossina. Hänen ryhdikäs asenteensa ja kovaa kuuluva ääni, jota ei kovempikaan musiikki peittänyt, tekivät suuren vaikutuksen. Myös Tuomas Korkia-Ahon rooli kuolemansynti Vihana oli ihailtavaa katseltavaa. Hänen eleet, ilmeet ja sulava liikkuminen lavalla oli samalla sekä huvittavaa että taitavaa. Silja Kinnusen roolityö Ahneutena herätti myös pientä kiinnostusta. En tiedä millä tavalla mutta jotenkin hänessä oli sitä intohimoa ja voimakkuutta, mitä näyttelijällä pitääkin olla. Upeimpana laulusuorituksena pidin Tuomas Korkia-Ahon ja Anni Snellmanin duettoballadia. Se oli ihanaa kuunneltavaa.
Esityksen musiikki oli nautinnollista kuunneltavaa. Anni Juuselan tekemät uudet sanoitukset moniin tuttuihin hittibiiseihin kuten esimerkiksi Roviolla, Bad Romance tai Nightmare olivat mielenkiintoista kuunneltavaa ja ne toimivat vieden tarinaa eteenpäin. Vaikutuksen teki hänen ja kosketinsoittaja Sami Hartikaisen itse säveltämä ja sovittama duettokappale "Pala maailmastasi". Se oli erittäin kaunis kappale ja sopi kohtaukseen osuvasti. Muusikot hallitsivat soittimensa taidokkaasti, erityisesti "Manala"-kappale herätti ihailua.
Puvustus ja lavastus, joka oli myös oppilaitten omaa työtä, oli toimivaa ja nerokkaasti toteutettua. Kuolemansynnit olivat samaan aikaan mystisiä ja moderneja. Lavastuksessa pyrittiin uskoakseni jäjittelemään hieman Stagessa käytettyä rakennelmaa. Se hoiti tehtävänsä mallikkaasti ja sopi tarinan henkeen. Myös ääni-ja valotekniikka, jossa myös opiskelijat olivat osallisena, tuki esitystä ja teki siitä sen onnistuneen kokonaisuuden, mitä se oli.
Koreografiat, myös oppilaiden kädenjälkeä, olivat hienoja ja taidokkaita. Vaikka muutamaan otteeseen olivatkin ehkä turhan yksinkertaisia, ne sopivat näytelmän musiikkiin ja henkeen kuin nokka naamaan. Myös tanssijat olivat omaksuneet nämä koreografiat hyvin ja esittivät ne sulavilla liikkeillä ilman kankeutta. Varsinkin ensimmäisen kohtauksen useat eri tanssit eri kohdissa lavaa pistivät silmään ja toivat näytelmään heti alusta saakka intensiivisyyttä.
Jos jotain miinusta oli niin esitys olisi saanut olla vähän pidempi. Vaikka kyseessä olikin lukiolaisten tekemä näytös niin olisin silti toivonut jopa parituntista esitystä. Juoni kulki vähän turhan nopeasti ja biisit olivat suurilta osin vain pieniä pätkiä. Lisäksi pidin huonona ratkaisuna näyttelijöiden esilläoloa ennen esityksen alkua. Tällainen rikkoo teatterin illuusion siitä että näyttelijät ovat roolihahmojaan eivätkä omia itsejään. Musiikin ja mikrofonien voimakkuus oli myös monissa kohdissa säädetty ei-niin-hyvin sillä näyttelijöiden laulua ei tahtonut kuulla. Tämä tosin saattoi johtua myös näyttelijöiden omasta lauluäänen heikkoudesta mutta asia kuitenkin häiritsi hieman.
Loppujen lopuksi musikaali oli koulutason kategoriassa erittäin upea ja onnistunut tekele, joka oli ehdottomasti katsomisen arvoinen. Olen sitä mieltä että ainakin tarinan puolesta tämä koulu olisi saanut voittaa koko Stagen. Juuri tällaisia tarinoita Suomalaisen teatterin tulevaisuus tarvitsee.
