Pussikaljaelokuva

Teksti kirjoitettu alunperin 4.9.2011

Perjantaina kävin katsomassa ensi-iltaan tulleen suomalaisen komedian "Pussikaljaelokuva". Teoksen on ohjannut Ville Jankeri ja se perustuu Mikko Rimmisen romaaniin "Pussikaljaromaani".

Elokuva oli hupaisa ja upea tekele, joka piti mukanaan alusta loppuun saakka. Juoni ja koko elokuvan idea oli melko erikoinen eikä se tuntunut johtavan mihinkään. Mutta tämä erilaisuus ja ennalta-arvaamattomuus loivat elokuvaan sen yksilöllisen säväyksen, joka saa ihmiset katsomaan kiinnostumaan siitä. Tarina kolmesta suomalaisesta kolmekymppisestä vätyksestä, jotka eivät saa elämässään mitään aikaiseksi ja viettävät aikansa dokaillen ja löhöillen: siinä on jotain, mikä vetää meitä suomalaisia puoleensa.

Miljöö oli loistavasti valittu. Näiden kolmen "laiskurijuopon" sijoittaminen Helsingin Kallioon, keskelle taiteilijoiden ja opiskelijoiden villiä alkoholintäytteistä maailmaa istui kuin nokka naamaan. Kuvauspaikat olivat kaunista ja idylliä katseltavaa eräästä pääkaupunkimme vilkkaimmasta kaupunginosasta.

Roolisuoritukset olivat hyvin tehtyjä vaikkakin vähän kuluneita: päähenkilöistä jokaisella oli kliseemäisesti oma piirteensä. Jussi Nikkilän roolihahmo oli sankari ja se viisain. Ylermi Rajamaan hahmo oli se mietiskelijä ja selkärangaton "sidekick", joka elokuvan lopussa saikin sitten omaa tahtoa. Eero Milonoffin hahmo oli se hurjapää ja johtajatyyppi. Nämä "persoonallisuusjaot" eivät kuitenkaan lopputulosta haitanneet. Jos mietti elokuvan kuvausvaiheita niin täytyy todeta että näyttelijöillä on ollut hauskaa ja moni kohtaus on jouduttu ottamaan uusiksi, koska kukaan ei ole voinut pidätellä nauruaan. Hieman omituisena elementtinä pidin Marjut Mariston ja kahden muun tytön esittämien "nuorisolaisten" tuomista mukaan juoneen. Heidän osansa ei ollut juuri minkäälainen ja tuntui melko irralliselta. Tämä tosin oli vain käsikirjoitukseen pistetty juonilisäys, mikä ikävä kyllä näkyi.

Lyhyesti sanottuna elokuva oli humoristinen ja ehdottomasti katselemisen arvoinen kokemus. Se oli samaan aikaan sekä kliseemäinen että yksilöllinen. Tämä oli juuri niitä elokuvia, joita saisi tehdä useamminkin.