Play Rape (Kansallisteatteri)

Otsikoita ja Kansallisteatterin Suurta näyttämöä on tänä keväänä poikkeuksellisella tavalla täyttänyt näyttelijä Anna Paavilaisen uusi monologi-teos Play Rape. Nimensä mukaisesti teos käsittelee yhteiskunnallisesti arkaa raiskauksen aihetta osana näyttämötoimintaa. Taiteilija teki heti alussa selväksi säästyneensä itse raiskatuksi joutumiselta ja rajasi tutkimuksensa esityksissä tapahtuviin näyteltyihin raiskauksiin. Hänen kätellessä ja johdatellessa jokainen katsoja katsomon sijaan näyttämölle rakennettuihin penkkiriveille saattoi jokainen varmasti odottaa jotain mullistavaa.

Teos yllätti täysin kaikki odotukset. Se ei vastannut melkein ollenkaan etukäteiskuvaa, jonka olin siitä lehtiartikkeleiden ja promomateriaalin perusteella saanut. Hahmon ottamisen sijaan Paavilainen puhui aiheesta hyvin omakohtaisesti. Näyttelijä, joka ei ole koskaan ollut oikean raiskauksen uhri, mutta tullut monta kertaa "muka-raiskatuksi" näyttämöllä. Helposti vaivattomana pidetty ja "vain haastava" näyttelijäntyön suoritus onnistui Paavilaisen käsittelyssä nousemaan asiaksi, jolla on oikeasti väliä.

Pelkän ennaltaodotetun "rajun raiskausmontaasin" sijaan teos oli pohdiskeleva manifesti, joka herätti ajatuksia enemmän kuin osaisin odottaa. Voin sanoa kokeneeni jonkinlaisen valaistumisen. Paavilainen ei silti myöskään kaunistellut, vaan käsitteli hyvin arkaa aihetta häpeilemättömän ironisella näkökulmalla. Esitys oli ajatuksineen ja fyysisine toimineen ronski ja naamalle tuleva saarnahuuto, jonka tarkoitus oli herättää jokainen katsoja todellisuuteen.

Anna Paavilaisen teos todisti sen tosiasian, että pieni ja yksinkertainenkin voi olla suurta ja vaikuttavaa. Sen yhteiskunnallisen arvon johdosta jokaisen maamme taiteilijan ja myös tavallisen katsojan tulisi nähdä ja kokea sama katharsis, jonka tämä esitys tuotti. Toukokuussa tuleviin lisäesityksiin suosittelin jokaisen kykenevän hankkimaan lippunsa, sillä tämä on koettava.

Kuva: Tani Simberg