Kävin viime viikon perjantaina katsomassa juuri tulleen uuden suomalaisen komedian "Varasto". Elokuvan on ohjannut Taru Mäkelä ja käsikirjoittanut Veli-Pekka Hänninen Arto Salmisen samannimisen romaanin pohjalta.
Elokuva oli riemastuttava ja nauruhermoja koetteleva upea teos. Se oli juuri sitä, mikä tekee suomalaisista elokuvista niin loistavia: tavallisten ihmisten elämästä kertova tarina. Henkisesti lapsen tasolle jääneen keski-ikäisen Rouskun kasvutarina on samalla sekä herkkää että humoristista katseltavaa. Kaikki elokuvassa tapahtunut olisi voinut tapahtua todellisuudessakin. Kun on hyvä juoni niin ei tarvita miljoonien arvoisia tehosteita ja stuntteja. Moneen vuoteen ei olla Suomessa onnistuttu tekemään yhtä loistavaa komediaa. Nostan siis hattua Veli-Pekka Hänniselle tästä hienosta dramatisoinnista. Häiritsemään jäi elokuvan nimi: juonen ja tapahtuminen kannalta nimi "Varastomies" olisi kuulostanut osuvammalta.
Roolisuoritukset olivat onnistuneita ja niihin oli valittu juuri sopivat näyttelijät. Päähenkilö Antero Rouskua esittävä Kari-Pekka Toivonen on nähty juoppona linnakundina, kaidalta tieltä eksyneenä lääkärinä, kapellimestarina ja monessa muussa roolissa. Nyt hänet nähtiin keski-ikäisenä duunarina. Kyseessä on siis hyvin muuntautumiskykyinen näyttelijä. Tämä kuitenkin oli hänen ensimmäinen tavallisen ihmisen roolityö mikä oli upeaa. Samaa voin sanoa Karitaa näyttelevästä Minttu Mustakalliosta: joskus olen nähnyt hänet kilttinä kotiäitinä, nyt näin hänet "kierona ämmänä". Rouskun työkaveria Ranista näytellyt Aku Hirviniemi on aina häikäisevä. Hänellä oli suhteellisen pieni mutta merkittävä rooli ja senkin hän veti upeasti läpi. Ensimmäisen kerran näin hänet myös tosissaan näyttelevän suuttunutta ja agressoitunutta. Kaksi kohtaa elokuvassa kuitenkin jäivät erityisesti mieleen. Ensimmäisenä Kari-Pekka Toivosen "mielenkiintoinen" huuto hänen ollessaan Karitan kanssa "sängyssä". En tiedä nauttiko hän siitä vai oliko hän tuskissaan. Toinen oli Vesa-Matti Loirin lyhyt sivurooli Karitan äidin miesystävänä. Hän oli niin stereotypiamainen suomalaismies: kalja kädessä jääkiekkoa katsellessa olohuoneen sohavalla.
Loppujen lopuksi elokuva oli mahtava ja ehdottomasti katselemisen arvoinen kokemus. Tällaisia huumorielokuvia tulee vain kerran muutamassa vuodessa ja ne ovat aina loistavia. Ei ole suomalaisen elokuvan voittanutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti