7. tammikuuta kävin katsomassa yhden tämänhetkisistä kohuteoksista, Pirkko Saision musikaalinäytelmän "HOMO!" tai kuten sitä on kutsuttu, "outojen ooppera". Saisio on itse myös ohjannut näytelmän.
Teos häkellyttävän upea kokonaisuus, jollaista ei ole ennen nähty. Pirkko Saisio, joka on muutenkin tunnettu erikoisista teksteistään, ylitti itsensä todella tällä tekeleellä. Juoneltaan se oli melkoisen epäselvä mutta tämä ei haitannut. Pienen juonirungon siitä saattoi erottaa ja sen ympärille rakentui useita melko abstraktilta vaikuttavia elementtejä ja tapahtumia, mitkä saivat katsojan suun ammolleen. Näytelmän lopussa eräs päähenkilöistä jopa kyseenalaisti koko teoksen sanoman, mikä hämmensi. Koko loppukohtaus oli todella erikoinen ja täysin ennalta arvaamaton. Näytelmä otti todella hyvin kantaa tämän päivän homouden syrjintään ja siihen liittyviin kysymyksiin, välillä ehkä epäselvällä tavalla mutta silti kaiken tuntui ymmärtävän. Nimen alaotsikko "anarkistinen musiikkifarssi" herätti jo hieman epäilyjä siitä, millainen näytelmä mahtaa olla. Sen nähtyään voi sanoa että lause piti paikkansa, hyvällä tavalla.
Näytelmän lavastus oli melko yksinkertainen, mikä on ominaista modernimmalle teatterille. Yksinkertaiset elementit tekivät kuitenkin tehtävänsä eikä mitään jäänyt kaipaamaan. Siitä kunnia Kati Lukalle. Myös Tarja Simosen suunnittelema puvustus oli toteutettu upeasti ja jäi mieleen. Missään muualla ei voi nähdä näitä tunnettuja miesnäyttelijöitä nahkahousuissa, vaaleanpunaisessa natsiunivormussa, piukoissa merimiesvaatteissa, balettitanssijan tutuissa tai monissa niissä muista erikoisista asusteista.
Jussi Tuurnan säveltämät musiikit herättivät odotuksia kun niiden tiesi olevan uusia, täysin tuntemattomia ja tätä tekstiä varten tehtyjä kappaleita. Kappaleet olivat kuitenkin upeita ja niitä jaksoi kuunnella. Sanoitukset olivat melko mielenkiintoisia mutta niin koko näytelmä. Erityisesti mieleen jäivät kappaleet "Moritzin ja Atikin pieni duetto", jonka esittivät Johannes Holopainen ja Olavi Uusivirta sekä "Rebekan laulu", jonka esitti Anna Paavilainen. Niissä kappaleissa oli intensiivisyyttä ja jotain sanoin kuvaamattoman upeaa tehoa ja yhdistettynä upeisiin koreografioihin, nautinnollinen kokonaisuus oli valmis. Orkesterin mukaantuominen osaksi esitystä oli toimiva ratkaisu ja jossain kohtia se toi mukaan myös humoristisia piirteitä.
On varmaan turha edes mainita valo-ja äänitekniikan panoksen tärkeyttä tämän näytelmän osalta. Päähahmoihin kohdistetut spotit ja eri värimaailmat olivat elintärkeä elementti esityksen toimivuuden kannalta ja siitä kunnia kuuluu Ville Leppilahdelle, Jussi Matikaiselle ja Matti Tiilamalle.
Roolisuoritukset olivat, valehtelematta, henkeäsalpaavan upeita. Näyttelijät, joita ei ollut ennen nähnyt vastaavanlaisissa rooleissa, yllättivät jokainen omalla suorituksellaan. Usealla näyttelijällä oli monta roolia ja jokaisen he hoitivat hienosti, välillä vaihtaen hahmoa lennossa. Erityistä ihailua herätti kuitenkin Johannes Holopaisen roolisuoritus Moritzina, homoseksuaalina au pairina. Teatterikorkeakoulusta työharjoittelua suorittavan Holopaisen ilmaisu oli uskomattoman upeaa katsottavaa. Tanssiessaan saattoi jo luulla hänen lantion irtautuvan kehostaan. Hänen upean vahvaa ja pistävää ääntä kuunnellessa nousivat ihokarvani valehtelematta pystyyn. Ei ole epäilystäkään että hän tulee menestymään valitsemallaan urallaan.
Loppujen lopuksi näytelmä oli häkellyttävän upea ja suorastaan ihana esitys. Suosittelen kaikille vähänkään modernista teatterista kiinnostuneille ja myös muille. Tämä on sellaista, mikä todella ottaa kantaa ja se on hyvä asia. Iso kunnianosoitus Pirkko Saisiolle tästä mahtavasta teoksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti